Usein kysyttyjä kysymyksiä: Asiakastietojen päivitys ja rahanpesun estäminen
Mitä rahanpesu on?
Yksinkertaisesti todettuna rahanpesu on sitä, että joku yrittää salata rahan tai muun omaisuuden rikollisen toiminnan alkuperän. Rahanpesun tarkoituksena on saada rikollisin menetelmin ansaitut varat näyttämään laillisilta varoilta. Kyse voi olla esimerkiksi huumekaupasta saaduista varoista tai tapauksista, joissa ihmiset yrittävät saada julkisilta tahoilta maksuja, joihin heillä ei ole oikeutta. Se voi olla myös osa järjestäytynyttä rikollisuutta, kuten bulvaanitoimintaa, joissa luonnolliset henkilöt käyttävät yrityksiä välttääkseen verojen maksamisen.
Julkaistu 29. tammikuuta 2024
Miksi Santander haluaa minun päivittävän asiakastietoni?
Rahanpesulaki edellyttää, että meillä Santanderilla on tarvittavat tiedot asiakkaistamme. Siksi sinua pyydetään päivittämään asiakastietosi säännöllisin väliajoin. Päivittämällä tietosi autat meitä estämään ja torjumaan rahanpesua ja terrorismin rahoitusta.
Julkaistu 29. tammikuuta 2024
Miten päivitän asiakastietoni?
Päivität asiakastietosi verkossa kysymyslomakkeella. Kirjaudu sisään käyttäen vahvaa sähköistä tunnistautumista ja näet kysymykset, joihin sinun on vastattava.
Kirjaudu sisään täältä
Julkaistu 29. tammikuuta 2024
Mitä asiakastietoja minun on annettava?
Sinun on vastattava joihinkin kysymyksiin tiedoistasi, takaisinmaksuun käytettyjen varojen alkuperästä ja siitä, miten käytät tuotteitamme ja palveluitamme. On tärkeää, että varmistat tietojen oikeellisuuden. Jos osoitteesi on virheellinen, päivitä se väestörekisterin kautta, sillä saamme osoitteen rekisteristä.
Huomautus: Jos sinulla on useita tuotteita, kuten laina ja ostorahoitus, sinun on vastattava kunkin tuotteen erillisiin kysymyksiin.
Julkaistu 29. tammikuuta 2024
Mitä tapahtuu, jos en päivitä asiakastietojani?
On tärkeää, että vastaat kysymyksiin 31.3.2024 mennessä. Jos et päivitä asiakastietojasi siihen mennessä, mahdollisuuttasi käyttää tuotteitamme ja palveluitamme voidaan rajoittaa.
- Lainasi tai rahoituksesi voidaan estää lisäpalveluita varten:
- Lyhennysvapaat
- Maksusuunnitelman muutokset (suuremmat erät, jäännösarvon jatkot, maksuerien pienentäminen)
- Sopimusmuutokset (eräpäivän muutokset)
- Maastavientivaltakirja
- Verkkopalvelun toiminnallisuuksia voidaan rajoittaa.
Samalla teemme asiakassuhteestasi yksilöllisen arvioinnin, joka voi joissakin tapauksissa johtaa siihen, että päätämme asiakassuhteen kanssasi.
Jos kohtaat rajoituksia tuotteissa ja palveluissa, pyydämme sinua päivittämään asiakastietosi Verkkopalvelussa. Jos päivität asiakastietosi ohjeidemme mukaisesti, voimme arvioida, voimmeko jatkaa tuotteidemme ja palveluidemme tarjoamista sinulle.
Mikäli et ole ehtinyt päivittää asiakastietojasi ennen 31.3. ja tuotteet ja palvelut ovat rajoitettu, palautuvat ne käyttöön 1-3 arkipäivän kuluessa asiakastietojen päivitysten jälkeen.
Onko sinulla kysyttävää?
Jos sinulla on kysyttävää asiakastietojesi päivittämisestä, voit aina ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme. Tavoitat meidät asiakastietojen päivittämiseen liittyvissä asioissa verkkopalvelun kautta sekä puhelimitse 09 8564 5100 ma-pe klo 12.00-16.00.
Julkaistu 29. tammikuuta 2024
Mitä teen, jos minulla on kysyttävää?
Jos sinulla on kysyttävää asiakastietojesi päivittämisestä, voit aina ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme. Tavoitat meidät verkkopalvelun kautta sekä puhelimitse 09 8564 5100 ti-pe klo 12.00-16.00.
Julkaistu 29. tammikuuta 2024
Mitä teen, jos minulla on edunvalvoja?
Jos sinulla on edunvalvoja, kyseisen henkilön on otettava yhteyttä asiakaspalveluumme lisäohjeita varten puhelimitse 09 8564 5100 ti-pe klo 12.00-16.00.
Julkaistu 29. tammikuuta 2024