Inflaatio

Inflaatiolla viitataan yleisen hintatason nousuun, jonka syynä on rahan ostovoiman lasku. Tämä tarkoittaa sitä, että hintojen noustessa samalla määrällä rahaa saa ostettua vähemmän kuin aiemmin.

Mitä on inflaatio?

Euroopan Keskuskpankki (EKP) pystyy säätelemään inflaation vauhtia esimerkiksi nostamalla ohjauskorkoaan. Keskipitkällä aikavälillä Euroopan Keskuspankin tavoitteena on pitää vuosittainen inflaatiovauhti kahdessa prosentissa. Sopivan suuri inflaatio auttaa pitämään talouden rattaat pyörimässä ja kannustaa kuluttamaan. Tavoitteena on myös mahdollisimman tasainen inflaation taso ilman suuria muutoksia ja heilahteluita.

Yleinen tapa mitata inflaatiota on kuluttajaindeksin avulla. Tämä viittaa kulutettujen tuotteiden ja palvelujen hintaan sekä niiden kehitykseen vuoden takaisesta. Indeksissä otetaan huomioon tiettyjä tuotteita ja palveluita, joiden osuuksia ja painoarvoa muutetaan säännöllisesti. Tällöin yhden tuotteen hinnan nousu voi aiheuttaa muutoksen hintaindeksiin. Muita tapoja mitata inflaatiota ovat esimerkiksi tuottajahintaindeksi, elinkustannusindeksi ja yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi, johon ei ole otettu mukaan omistusasumiseen, korkoihin ja rahapeleihin liittyviä kustannuksia.

Miten inflaatio vaikuttaa hintoihin?

Kun rahan arvo heikkenee ja hintataso nousee, näkyy tämä nousuna kuluttajatuotteiden hinnoissa. Ihmiset kuitenkin kuluttavat eri tavalla ja ostavat erilaisia tuotteita ja palveluita, joten he voivat kokea inflaation eri tavoin. Esimerkiksi autonomistajan menoissa korkea inflaatio voi näkyä selkeämmin kuin joukkoliikennettä käyttävän. Myös paljon palveluita käyttävän henkilön menot voivat kasvaa säästeliäämpään kuluttajaan verrattuna.

Pelkästään omaan kokemukseen hintojen noususta ei kannata laittaa liian paljoa painoarvoa arvioitaessa vallitsevaa inflaatiota. Kuluttajat kiinnittävät huomiota eniten juuri hintojen nousuun sekä inflaation vaikutukseen usein ostettujen tuotteiden ja palveluiden hintoihin. Kannattaa myös ottaa huomioon, että kuluttajahintaindeksi ottaa huomioon vuodentakaisen inflaation tason. Tällöin se ei anna täydellistä kuvaa hintatason heilahteluista vuoden aikana tai vuotta pidemmän aikavälin muutoksesta hintoihin.

Vaikka hintojen nousu voi tuntua monesta kuluttajasta epämieluisalta asialta, inflaation seurauksena myös palkat nousevat. Inflaation seurauksena säästöjen arvo heikkenee, mikäli niille ei saa tuottoja inflaation kompensoimiseksi. Tällöin inflaation säästöjen arvoa heikentävältä vaikutukselta voi suojautua sijoittamalla säästöjään mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi osakkeisiin tai rahastoihin.

Mitä ovat deflaatio ja stagflaatio?

Inflaation yhteydessä käytetään usein myös termejä deflaatio ja stagflaatio. Deflaatiota voidaan pitää inflaation vastakohtana, sillä silloin rahan arvo nousee ja hintataso laskee. Kuten liiallinen inflaatio, on myös deflaatio ilmiö, jota pyritään välttämään. Tämä on mahdollista laskemalla liikkeelle lisää rahaa. Vaikka kuluttajien ostovoiman kasvun voisi odottaa olevan positiivinen ilmiö, deflaatio voi kuitenkin olla merkki lamasta eli talouden pienentymisestä.

Toinen taloudelle erittäin epäsuotuisa ilmiö on niin sanottu stagflaatio, jonka nimi tulee sanoista stagnaatio ja inflaatio. Tällöin viitataan erittäin hitaaseen talouskasvuun yhdistettynä hintatason nousuun eli inflaatioon. Stagflaatioon yhdistetään myös korkea työttömyys. Termillä hyperinflaatio viitataan erittäin suureen inflaation tasoon, joka voi pahimmillaan johtaa valtion talouden kaatumiseen.

Miten inflaatio vaikuttaa lainaan?

Tavallisesti velallinen hyötyy inflaatiosta, sillä yleisen hintatason lisäksi myös palkat nousevat ja lainan takaisinmaksuun on enemmän rahaa. Jos tulot kuitenkin pysyvät samalla tasolla inflaation nostaessa hintoja ja elinkustannuksia, ei lainan maksamiseen jää samalla tavalla rahaa. 

Asuntovelalliselle inflaatio voi aiheuttaa haittaa, jos lainan korko nousee inflaation seurauksena. Tällöin myös lainasta maksettava hinta nousee. Joskus puhutaan, että inflaatio syö lainaa. Tällöin korkojen nousu pysyy inflaatiota matalampana.

Inflaation lisäksi voit lukea muista lainaamiseen ja talouteen liittyvistä termeistä Santanderin lainasanastosta.