Vesiliikennelaki – 5 asiaa, jotka veneilijän tulee muistaa
Veneilykausi on taas käynnissä! Palauta mieleen, miten vesiliikennelaki muuttui vuonna 2020 ja vuonna 2021 lain päivityksen myötä. Kokosimme avuksesi 5 tärkeintä asiaa tähän juttuun.
Suomalaiset ovat tunnetusti innokkaita veneilijöitä, ja into on vain kasvanut viime vuosina. Veneilijöiden elämä helpottui kesäkuussa 2020, kun vesiliikennelakia uudistettiin. Vuonna 2021 lakia täsmennettiin. Uudessa laissa vesilläliikkujien pelisääntöjä on selkeytetty. Uudistusten tavoitteena on lisätä veneilyn turvallisuutta ja vastuullisuutta.
Lue alta viisi asiaa, jotka jokaisen veneilijän tai veneestä haaveilevan olisi hyvä muistaa uudesta vesiliikennelaista.
Suunnitteletko veneen hankintaa? Lue lisää venelainasta
1) Päätä veneelle päällikkö ennen vesille lähtöä
Uuden vesiliikennelain mukaan jokaisella huviveneellä tai muulla vapaa-ajan vesikulkuneuvolla on oltava päällikkö, joka vastaa veneen kulusta ja kaikkien matkustajien turvallisuudesta. Ammattiliikenteessä päällikön vastuu on ollut käytössä jo kauan, mutta nyt määräys koskee myös vapaa-ajan veneilyä.
Aina vesille lähdettäessä on päätettävä, kuka on veneen päällikkö. Päällikön ei välttämättä tarvitse olla veneen kuljettaja, vaan ruorin takana voi olla myös joku toinen henkilö. Viime kädessä päällikkö on kuitenkin se, joka hallitsee venettä ja kantaa vastuun turvallisuudesta.
Päällikön vastuulla on muun muassa huolehtia siitä, että:
- veneessä on jokaiselle matkustajalle sopivat pelastusliivit
- vene on kunnossa
- veneessä on kaikki asianmukaiset varusteet ja ne ovat helposti saatavilla
- veneen käytöstä aiheudu vaaraa, haittaa tai häiriötä ihmisille eikä ympäristölle
2) Muista pelastusliivit jokaiselle matkustajalle
Vesillä liikkujia halutaan uudella lailla kannustaa käyttämään pelastusliivejä entistä ahkerammin. Kaikissa moottoriveneissä ja yli viiden metrin pituisissa purjeveneissä täytyy olla jokaiselle matkustajalle sopivan kokoiset pelastusliivit tai kelluntapukineet.
Veneen päällikkö vastaa siitä, että pelastusliivit ovat veneessä helposti saatavilla ja että ne puetaan päälle viimeistään silloin, kun sää tai olosuhteet sitä vaativat.
Muut vaadittavat varusteet veneissä vaihtelevat
Jokaisessa moottoriveneessä ja yli viisimetrisessä purjeveneessä tulee olla:
- pilssipumppu tai äyskäri
- airot tai mela
- ankkuri köysineen
Jos veneessä on liekeillä toimiva polttolaite tai sisä- tai yli 25 kilowatin perämoottori, tulee veneessä olla myös vuosittain tarkastettu käsisammutin.
Yli 12-metrisessä veneessä täytyy lisäksi olla sumutorvi ja yli 20-metrisessä veneessä myös laivakello.
3) Tiedossa pidempi venematka? Muista paperinen merikartta!
Veneessä täytyy olla merikartta, mikäli sillä lähtee pidemmälle matkalle, joka vaatii reittisuunnittelua. Kartan tulee olla merikarttaviranomaisen julkaisema päivitetty kartta.
Käytännössä tämä tarkoittaa paperikarttaa, sillä karttaplotterit tai vastaavat mobiililaitteilla käytettävät elektroniset kartta-aineistot eivät ole merikarttaviranomaisen julkaisemia ajantasaisia merikortteja.
4) Lievistä rikkeistä vesillä voi saada nyt liikennevirhemaksun
Vesillä liikkuja voi saada vesiliikenteen liikennevirhemaksun lievistä rikkeistä. Tällaisia ovat esimerkiksi ilman ajovaloja veneily pimeällä ja lievän ylinopeuden ajaminen. Liikennevirhemaksun suuruus on 70 euroa.
Vesiliikenteen liikennevirhemaksujärjestelmä tuotiin rikosoikeudellisen rangaistusjärjestelmän rinnalle. Liikennevirhemaksua käytetään hallinnollisten vesiliikennerikkomusten seuraamuksena, kun taas sakko säilyy vakavampien ja moitittavampien tekojen rangaistuksena.
5) Vuokraa vene eteenpäin – se on nyt entistä helpompaa
Uusi laki toi kevennyksiä vuokravenesäätelyyn. Sillä halutaan helpottaa veneen vuokrausta ja edistää jakamistaloutta, ja veneen saakin nyt vuokrata eteenpäin ilman katsastusta tai CE-merkintää.
Käytännössä vuokraveneistä tuli uuden lain myötä tavallisia huviveneitä. Niiden on kuitenkin täytettävä lain edellyttämät yleiset turvallisuus- ja varustevaatimukset. Jos venettä vuokrataan ilman kuljettajaa, eli miehittämättömänä, sitä koskevat uuden lain mukaiset kuljettajaa ja päällikköä koskevat vaatimukset.
Ammattimaista vuokravenetoimintaa ovat jatkossa vain miehitettynä vuokrattavat veneet, esimerkiksi taksiveneet tai kalastusmatkailu. Ammattimaiseen vuokravenetoimintaan sovelletaan merilain mukaista tiukempaa päällikkösääntelyä.
Tutustu uuteen vesiliikennelakiin tarkemmin Traficomin sivuilla.