Venelaina

Suunnitteletko moottoriveneen tai purjeveneen hankkimista? Vie itsesi vesille Santanderin venelainalla. Santanderin venelaina ilman vakuuksia ja venelainan joustava laina-aika auttavat sinua, kun haluat nostaa ankkurin ja suunnata vesille.

venelaina, lainaa veneeseen, lainaa venettä varten

Suomessa asiakkaita tällä hetkellä yli 184 000

Olemme toimineet Suomessa jo vuodesta 2007. Asiakastyytyväisyytemme on korkealla tasolla. Kolme neljästä asiakkaastamme suosittelisi Santanderia muille (Vuoden 2023 NPS 52,9)

Kotimainen osaaminen - globaali tuki

Olemme osa kansainvälistä Grupo Santander konsernia. Pohjoismaissa työllistämme 1400 rahoitusalan ammattilaista. Suomessa tarjoamme palveluita paikallisiin tarpeisiin.

Vastuullista luotonantoa

Teemme lainan luottopäätökset harkitusti ja arvioimme asiakkaan maksukyvyn aina perusteellisesti. Tavoitteemme on estää asiakkaiden ylivelkaantuminen ja maksuvaikeudet.

vene ikoni

Venelainalla vauhtia veneen hankintaan

Oletko jo löytänyt juuri sopivan käytetyn veneen tai harkitset veneen tuontia Ruotsista tai muualta ulkomailta? Suomen tuhannet järvet ja meitä ympäröivä meri antavat täydelliset puitteet veneilyyn, ja mikä olisikaan ihanampaa kuin antaa mielen rentoutua veden äärellä.

Veneen osto voi kuitenkin vaatia suuremman rahallisen panostuksen, johon omat säästöt eivät välttämättä riitä. Silloin rahoitusapu saattaa tulla tarpeen. Voit hakea veneen hankintaan venelainaa helposti verkon välityksellä. Valitse itsellesi sopiva laina-aika ja -summa. Pian olet jo valmis suuntaamaan vesille ikiomalla veneelläsi.

Santanderin venelainalla voit rahoittaa suuremman tai pienemmän veneen oston – voit hakea lainaa 2000 eurosta aina 50 000 euroon asti. 5 000 euron suuruisiin lainoihin asti laina-aika on enintään 5 vuotta, 5 000 - 10 000 euron lainoissa enintään 10 vuotta ja sitä suurempien lainojen takaisinmaksu enintään 15 vuotta.

Venelaina joustavalla takaisinmaksulla

Venelainan takaisinmaksu joustaa tarvittaessa – voit vaivattomasti ja ilman ylimääräisiä kuluja lyhentää lainaasi kerralla enemmän kuin sovittu kuukausieräsi. Voit myös vaikka maksaa koko venelainan kerralla pois ilman lisäkustannuksia.

Venelainan takaisimaksuun voi halutessaan hakea lyhennysvapaita kuukausia. Lyhennysvapaita kuukausia voit hakea enintään kaksi vuodessa, jolloin venelainan takaisinmaksu on vaivattomampaa ja huolettomampaa.

Venelainassa korko määräytyy yksiselitteisesti ja se on kaikille lainanhakijoille tasapuolinen. Korko on sidottu 3 kk euriboriin, joten sitä tarkistetaan 3 kk välein. Euriborin lisäksi korkoon vaikuttaa lainan määrä sekä laina-ajan pituus. Alta näet venelainan hinnoittelun. 

Lainan hinnoittelu

Lainan määrä Avausmaksu Viitekorko + marginaali
 2 000 – 5000 € 0 3kk Euribor* + 9,90 %-yksikköä
5001 – 20 000 € 49 € 3kk Euribor* + 9,00 %-yksikköä
20 001–40 000 € 49 € 3kk Euribor* + 8,00 %-yksikköä
40 001–50 000 € 49 € 3kk Euribor* + 5,00 %-yksikköä


 *3 kk Euribor (365) 3,325 % 30.9.2024. Yli 5000 euron lainasummilla on perustamismaksu 49 € ja tilinhoitomaksu 8 €/kk. 5000 euroa ja sitä pienemmillä lainoilla tilinhoitomaksu 6 €/kk.

  • Todellinen vuosikorko on 16,69 % kun lainasumma on 5 000 € ja laina-aika 60 kk.
  • Todellinen vuosikorko on 13,89 % kun lainasumma on 20 000 € ja laina-aika 120 kk.
  • Todellinen vuosikorko on ​12,36 % kun lainasumma on 40 000 € ja laina-aika 120 kk.
  • Todellinen vuosikorko on 9,00 % kun lainasumma on 50 000 € ja laina-aika 120 kk. 
kysymysmerkki

Usein kysyttyjä kysymyksiä lainasta

Miten nopeasti saan rahat tililleni?

Käsittelemme lainahakemuksesi viimeistään seuraavana arkipäivänä sen saapumisesta. Jos lainahakemuksesi hyväksytään alustavasti ja olet suorittanut sähköisen allekirjoituksen lainan hakemisen yhteydessä, tarvitsemme sinulta vielä liitteet lopullista päätöstä varten. Lainahakemuksen liitteeksi tarvitsemme dokumentin ansiotuloistasi. Liitteiden lähetys onnistuu verkkopalvelussamme.

Jos et ole vielä allekirjoittanut hakemustasi, voit tehdä sähköisen allekirjoituksen milloin tahansa verkkopalvelussamme.

Kun sopimuksesi liitteineen on tarkistettu ja hyväksytty, maksamme lainasumman sopimuksessa ilmoittamallesi, nimissäsi olevalle pankkitilille 1–2 arkipäivän kuluessa siitä, kun allekirjoitettu lainasopimus on saapunut meille. Käytämme pikamaksua, joten lainasumma on tililläsi parhaimmillaan muutamassa tunnissa.

Voiko lainaa lyhentää sovittua nopeammin?

Voit halutessasi lyhentää lainaa maksamalla sovittua suuremman kuukausierän. Ylimääräinen suoritus ei vaikuta tulevien kuukausierien suuruuteen, vaan pienentää jäljellä olevan lainan määrää. Maksat siis seuraavassa kuussa jälleen normaalin kuukausierän. Ylimääräiset suoritukset pienentävät lainan korkokustannuksia sekä lyhentävät laina-aikaa. Jos haluat maksaa koko jäljellä olevan lainasumman ennenaikaisesti, tarkista tarkka maksettava summa verkkopalvelustamme tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.

Mistä jäljellä olevan lainan määrän voi tarkistaa?

Jokaisessa laskussa on ilmoitettu jäljellä oleva pääoman määrä laskutuspäivänä. Pääoman määrä laskutuspäivänä ei ole sama kuin lainan loppusumma. Tarkan jäljellä olevan lainan määrän voit tarkistaa verkkopalvelustamme tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.

Esimerkki lainasta suurimmalla mahdollisella korolla

Lainasumma 2 000 €
Kuukausierä 102,00 €
Laina-aika 2 vuotta (24 erää)
Korko 13,23 % (3 kk Euribor (365) 3,325 % (30.9.2024) + 9,9 prosenttiyksikön marginaali)
KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 21,34 %
Lainakustannukset yht. 431,20 €
Maksettava kokonaismäärä 2431,20 €

 

Todellisessa vuosikorossa ja lainakustannuksissa on huomioitu koron lisäksi lainan perustamismaksu 0 € ja tilinhoitomaksu 6 €/kk

Voit hakea venelainaa ilman vakuuksia verkosta

Santanderin venelaina on poikkeuksellisen helppo ja vaivaton tapa hoitaa veneen rahoitus. Et tarvitse venelainan hakemiseen vakuuksia ja voit hakea lainaa kätevästi Santanderin verkkopalvelun välityksellä. Hakeaksesi lainaa veneen hankintaan, täytä verkkopalvelussa lainasumma sekä sopiva laina-aika.

Täytä verkkopalvelussa myös tarvittavat tiedot. Myös vaadittujen dokumenttien lähettäminen hoituu verkossa. Kun kaikki on kunnossa ja laina on myönnetty, saat lainan nopeimmillaan, jopa saman päivän aikana. Käytämme lainan maksamiseen tilillesi pikamaksatusta, joten nopeimmillaan rahan kulkuun menee ainoastaan muutama tunti. Riippuen pankistasi, saat lainan tilillesi nopeasti 1-2 päivän kuluessa. Lue lisää lainan hakemisesta ja koko prosessista täällä.

Santanderin venelaina on helppo hakea, mutta myös sen takaisinmaksu on tehty vaivattomaksi. Lyhennysvapaat kuukaudet lainan takaisinmaksuun sekä mahdollisuus maksaa lainaa kerralla enemmän kuin sovitun summan mukaisesti tekevät takaisinmaksusta joustavaa. Mikä parasta, sinulle ei koidu ylimääräisiä kuluja lyhennysvapaista tai suuremmasta takaisinmaksusta kerralla. Jos haluat, maksa venelaina takaisin kokonaisuudessaan yhdellä kertaa.

Mikä on venelainan laina-aika ja todellinen vuosikorko

Vakuudeton venelaina on helppo tapa rahoittaa veneen hankinta, olipa kyseessä pieni purjevene, ikioma moottorivene tai jokin muu menopeli vesillä liikkumiseen. Ennen kuin haet rahoitusta veneen hankintaan, mieti ja arvioi paljon tarvitset lainaa venettäsi varten. Entä mikä on venelainalle sopiva laina-aika?

Tehdäksemme venelainan hakemisesta ja esimerkiksi laina-ajan määrittämisestä helpompaa, olemme lisänneet verkkosivuillemme lainalaskurin. Santanderin lainalaskuri vaatii vain kaksi muuttujaa: lainasumman ja laina-ajan. Syötä haluamasi venelainan summa sekä laina-aika laskuriin, niin laskuri kertoo sinulle, mikä on lainan todellinen vuosikorko, ja arvioitu kuukausierä. Laina-aikaa ja -summaa muuttamalla voit vertailla erilaisia venelainoja.

Tutustu Santanderin lainalaskuriin tarkemmin täällä ja vertaile itsellesi sopivin lainasumma sekä -aika.

Kuinka paljon haluat hakea lainaa veneeseen?

Koska Santanderin tarjoama venerahoitus on saatavilla erikokoisilla summilla, voit rahoittaa niin suuria kuin pieniäkin venehankintoja helposti. Pienin mahdollinen lainasumma on 2000 euroa, mutta enimmillään voit hakea lainaa aina 50 000 euroon saakka. Tällöin myös laina-aika voi olla enimmillään huimat 15 vuotta. 

Kun voit hakea venelainaa kaiken lisäksi ilman vakuuksia, on Santander erinomainen kumppani venehankintasi rahoittamiseen. Olemme lisäksi sitoutuneet toimimaan vastuullisen luotonannon periaatteiden mukaisesti. Toimimalla vastuullisesti, voimme esimerkiksi vähentää alati kasvavaa maksuhäiriömerkintöjen määrää. 

Ylivelkaantumisen vähentäminen on tärkeä tehtävä ja vastuullisena luotonantajana Santander tekee parhaansa kantaakseen oman kortensa kekoon. Voit lukea vastuullisesta luotonannosta lisää täällä

Hae venelaina Santanderin verkkopalvelusta

Kun sinulla on tiedossa millaiseen veneeseen haluat hakea rahoitusta, tutustu Santanderin verkkosivuihin, josta voit lukea lisää esimerkiksi lainan hakemisesta, käyttökohteista sekä takaisinmaksamisesta.

Kun sinulla on kiikarissasi juuri oikea vene tai muu menopeli vesille, hae venelainaa kätevästi Santanderin verkkopalvelun avulla. Syötä hakemuksessa tarvittavat tiedot, kuten kuinka paljon tarvitset venelainaa, mikä on haluamasi takaisinmaksuaika sekä mikä on lainan käyttötarkoitus. 

Kun olet toimittanut kaikki tarvittavat dokumentit ja venelaina on hyväksytty, voitkin seuraavaksi suunnata vesille upouudella ja ikiomalla veneelläsi. Muista lisäksi pelastusliivit ja fiksu käyttäytyminen vesillä.